Etusivu

kukuluku hyppy
Kuva: Anna Mattsson

Loiske Ensemble tekee taide-elämyksiä esitysten ja työpajojen muodossa vauvoille ja pienille lapsille.

Loiske Ensemble perustettiin vuonna 2006 tarpeesta tuottaa alle 3–vuotiaille katsojille elämyksiä ja kokemuksia tanssitaiteen keinoin. Työskentely johti tekijät tutkimukseen kommunikaation tavoista kaikkein pienimpien katsojien parissa. Loiske Ensemble on tehnyt neljä vauvoille suunnattua tanssiesitystä: Pieniä ihmeitä (2006), Kukuluku (2008), Zukkapaitupumbula (2013) sekä uusimpana suomalaiseen saunakulttuuriin johdatteleva BabySauna (2015). Kiitolaukkaa kipitikolkkaa (2014) on tehty hiukan isommille katsojille, 2-vuotiaista eskarilaisiin. Loiske Ensemblen esitykset kommunikoivat tanssillisen liikkeen, musiikin ja äänen avulla. Esitykset ovat olleet suosittuja ja ne ovat kiertäneet esiintymässä vuosina 2006-2016 mm. kulttuuritaloilla, avoimissa päiväkodeissa, tanssi- ja lastenkulttuurifestivaaleilla aina Japanissa saakka.

Loiske Ensemble ja sen tanssiesitykset ovat osana OSIRIS teatterin toimintaa ja ohjelmistoa vuodesta 2013 lähtien. OSIRIS teatteri on vuonna 2009 perustettu helsinkiläinen teatteri.

Esitykset